lauantai 14. helmikuuta 2015

Stubb pursuaa homoerotiikkaa



Muistan vuoden 2006 presidentinvaalien yhteydessä käyneeni joitakin kertoja katsomassa Helsingin keskustassa Sauli Niinistöä, koska pidin häntä Tarja Halosta parempana vaihtoehtona. Erään kerran Alexander Stubb oli puhumassa Sauli Niinistön puolesta. Useampaan kertaan Stubb korosti Sauli Niinistön pakaroita, jotka tämä oli hankkinut rullaluistelemalla. Olin jotenkin kiusaantunut. Stubb on jonkinlainen luonnonlapsi ja kenties hänen suomenruotsalaisuutensa vaikuttaa taustalla. Kenties Sauli Niinistö oli jo vuonna 2006 tottunut Stubbin tyyliin. Ulkopuoliselle jäi kuva jopa seksuaalisesta häirinnästä. Jos miespuolinen politiikko kehuisi naispuolista politiikkoa ison kuppikoon perusteella, niin aika nopeasti se nähtäisiin seksisminä tai sellainen johtaisi jopa syytteeseen seksuaalisesta häirinnästä.

Olin sattumalta viime kesänä Lahdessa kokoomuksen puoluekokouksen aikoihin ja kokoomuksen puolueväkeä vilisi kaupungissa. Joukossa oli myös omassa tiedekunnassa minun aikana opiskelleita tuttuja. Kysyin eräältä jo merkittävään asemaan nousseelta opiskelukaverilta Stubbista. Mainitsin hänelle omat muistikuvani Sauli Niinistön kampanjoinnin ajoilta. Hän totesi kauhistuneen ilmeen saattelemana: "Joo, Stubbilla on aika erikoiset jutut. Toivottavasti hän ei tuo niitä puheenjohtajana liikaa esiin".

Stubb tuli valituksi ja keskustan Juha Sipilä onnitteli Stubbia valinnasta kokoomuksen johtoon ja samalla kommentoi julkisuudessa, ettei aikonut ajella säärikarvojaan, vaikka Stubb oli jossain yksityisessä tilaisuudessa näin toivonut. Minusta siinäkin oli jotain homoeroottista, joka menee jotenkin normaalin poliittisen keskustelun ulkopuolelle. Olenko liian suomalainen ymmärtämään suomenruotsalaista kansanosaa? Onko maailma muuttunut niin, että fyysiseen kehoon liittyvä imartelu tai säärikarva-keissin yhteydessä ulkonäköön kohdistuva piikittely toisten miesten toimesta on kuitattava vain jonkinlaisena "antaa kaikkien kukkien kukkia" juttuna?

Omalla esimerkillään Stubb pitää omat pakarat timmissä kunnossa ja taitaa sheivailla sääri- ym. pyllynkarvansa. Oma yleissivistykseni on puutteellinen näissä karva-asioissa, enkä nosta kynsiviilaa tai sheivausvehkeitä käteeni Stubbin puheiden perusteella jatkossakaan. Aiemmin Lenita Airisto kunnostautui suomalaisen miehen tyylitajuttomuuden esiintuojana. Stubb on ottanut tämän tehtävän itselleen.


Omasta mielestäni kokoomus otti ison riskin valitessaan rkp-taustaisen johtajan itselleen. Liian liberaalit aatteet eivät ole perinteisesti kuuluneet kokoomukseen. Niitä on hiipinyt puolueeseen markkinatalous- ja kuluttajanäkökulman kautta. Stubb löi arvovaltansa peliin ja runnoi uuden avioliittolain läpi. Mielenkiinnolla odotan seuraako tavallinen kokoomusta kannattava ihminen mitä tahansa puoluejohtajaa? 

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

HOMOEROTIIKAN SUURKULUTTAJA ALEKSANDER STUBB

Aleksander Stubb tulee RKP:läisestä taustasta ja omaa sen laatuiset arvot. Miltei joka käänteessä hän viljelee homoerotiikkaa. Sauli Niinistöä hän markkinoi aikoinaan hyvin trimmatuilla pakaroilla. Oli kuulemma rullaluistellut itselleen sopivan muotoiset pakarat. Juha Sipilän poliittisiin puheisiin ei tartuta, mutta säärikarvoja Stubb kehottaa ajelemaan pois.
Pitäisikö Stubbin homoeroottisen kiihottuneisuuden kohteen olla imarreltu ahdistelevista puheenvuoroista? Miten pitäisi säärikarvojen kasvua luonnollisena asiana pitävän miehen suhtautua työtä vieroksuvasta ruotsalaisesta yläluokasta tulevan Stubbin pyrkimykseen painaa suomalaista perusjunttia alas. Homous on kuulemma jotain hienostunutta. Entäpä pitääkö jokaisen suomalaisen vastedes pitää huoli, että kropasta jätetään homoeroottisessa jännityksen tilassa olevalle Stubbille silmänruokaa. Jos Stubb olisi diktaattori niin kenties jokaisen miehen pitäisi pitää persvako näkösällä.
Tulee mieleen sellainenkin mahdollisuus, että Stubbia alkaa panettaa jonkin Vladimir Putinin tapaamisen yhteydessä. Onhan Putinistakin julkaistu kuvia yläosattomissa. Kenties Stubb on ahminnut sellaisia vaikutelmia.Taitaa tosin käydä, että Stubb itse joutuisi persraiskauksen kohteeksi. Putinilla lienee vahvemmat turvamiehet ja itsepuolustustaidot.
Niinistö sai tukea, koska monikaan ei halunnut homoparia presidentiksi. Nyt kaappinsa ovet selkeästi raottanut mies noussut pääministeriksi. Siinä on sulateltavaa seuraavaksi vuodeksi. Toivottavasti vaalit tulee aikaisemmin, että päästään äänestämään homoseksuaali pois vallankahvasta mahdollisimma pian!!!

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

USA:N PRESIDENTTI BARACK OBAMAN PUOLISO ONKIN TRANSU

Kun tarkastelee maailmanpolitiikan liikkeitä ja pohtii pinnan alla olevia painotuksia mm. homoseksuaalisuuteen liittyen, niin salaisuuksia ei näytä puuttuvan. USA:lla näyttäisi olevan ensimmäisen mustan presidentin lisäksi johtaja, joka on myös hintti.
Ilmeisesti homolakeja maassaan kiristänyt Putin tietää tämän ja hihittelee itsekseen.
Kannattaa katsoa seuraava videopätkä, jossa profiloidaan Obaman puoliso Michelle selkeästi mieheksi. Puhetta mahtuu maailmaan ja Obamaa syytetään kaikesta. Tämä takia kaikki asiat painetaan helposti salaliittokategoriaan. Seuraava melkoisen vaikuttava rikostutkijoiden tekemä analyysi osoittaa, että taitaa totuus olla taruakin ihmeellisempää taas kerran.

http://www.youtube.com/watch?v=fVAXqKugXkg

Musta mies USA:n presidenttinä, jonka koko avioliitto on pelkkää kulissia. Lapset on adoptoitu ja julkisuudessa näytellään roolia. Ja samaan aikaan jotkut vetelee naruista. Onko kahden leveä harteisen miehen johtama USA nyt sitten entistäkin turvallisempi kumppani Suomelle?

Putinin homokommenteissa paistaa melkoista huumoria kun ajattelee tätäkin asiaa. Varmaan ex-KGB mies on tajunnut kupletin juonen jo kauan sitten.

lauantai 22. maaliskuuta 2014

HOMOTEEMALLA ON KUSETETTU TYÖLÄISTÄ

Pidän blogin otsikosta. Tarvitaan todellista kansanrintamaa, joka edustaa kansaa ja työläisiä. Suvi-Anne Siimes on käytännössä jo myöntänyt, että hän porvarillisesta opettajataustasta tulleena oli vain soluttautunut vasemmistoliiton sisään. Tavoitteena hänellä oli tuhota taistolaisänkyröiden asema siellä. Suvi-Anne Siimeksen isot tissit varmaan laimensivat työväen asiasta huolissaan olevien harkintakykyä. Sateenkaarilippuun sammunut Arhinmäki sammuilee herrojen seurassa. Paavo Arhinmäki tunnetaan lyhenteestä PA. Peppu auki- saa sammumaan itsensä juoneen ministerin tapauksessa uuden sivuvivahteen. Kai tuollaiset työväen edustajat haluavat heti alkuun hienot kellot ranteeseensa ja ihailevat rusettihomojen elämäntapaa.
Sosiaalidemokratian puolella tuhoamistyössä käytettiin samaa linjaa: isot tissit eturintamaan- vaikka rypistyneinäkin. Tehtävä annettiin Tarja Haloselle. Demarien tuhoamisessa liian kaunis nainen - tyyliin Siimes - olisi varmaan saanut kovaa arkea maistaneet työläisnaiset takajaloille. Puhevikaisuus sopi noille molemmille rujoja työläiskaadereita höynäyttämään pyrkineille.
On tunnettua, että kysyntä luo tarjontaa. Samoin on niin, että kun tarjontaa on, niin myös kysyntää syntyy. Tarja Halonen ilmaantui yhtäkkiä keskelle työväen linnaketta ja lupasi yksinkertaisille jurrikoille oikeutta olla homoja. Sellaista tarvetta ei niissä piireissä juurikaan esiintynyt. Ihan kuin joku paskaisissa töissä oleva työmies himoitsisi edessä ahertavan putkimiehen peräsuolta. Työpaikoilla käydään usein paskalla, eikä siinä persettä pahemmin pestä. Siinä hikisessä ja paskanhajuisessa ilmapiirissä kaipaa mielumminkin puhtoiselta tuoksuvia naisia. Joku Alexander Stubb pitää itsensä hoikkana, parfyymin hajuisena ja peräsuolensa puhtaana. Eihän sitä tiedä milloin ja mistä sopiva kumppani tulee eteen.
Aatos Erkko ja Georg C. Ehnrooth ja kumppanit tunsivat jo muinoin New Yorkin homokulttuurin tarjonnan. Taisi suojelupoliisiakin johtaa samoja ruskeita värejä tunnustaneita johtajia, jotka vallanhimossaan listasivat ihmisiä DDR:n agenteiksi. Tarja Halonen kuului Erkon piiriin. Niissä piireissä pelättiin työväen joukkovoimaa. Jos työväestöön saataisiin istutettua peppujorin oikeistolaisista aatteita vain seksuaalisten himojen saralta...työväestö riisuttaisiin aseista ilman laukaustakaan. Suomen työväenliikkeen verenpunaiset liput saivat ruskean vivahteen tuon solutustyön seurauksena.
Nyt ihmetellään miksi ay-liikkeen miehet ovat siirtyneet kannattamaan persuja. Veikko Vennamo sanoi aikoinaan, että kyllä kansa tietää. Demarit ja vasurit pettivät työväen aatteen. Tai sanotaan, että näiden liikkeiden keskuuteen istutettiin homoviirus, joka karkoitti työläiset kuin RAID hyttyset.

perjantai 21. maaliskuuta 2014

KUOLEMANTUOMIOTA HOMOUDESTA SAA KANNATTAA

Muistan kuinka 1980-luvulla Suomessa kuuli esitettävän sellaista, että Ruotsi on totalitäärinen valtio. Valtio menee siellä ihmisten kynnysten sisälle ja yrittää tunkeutua aivoihin saakka. Tällä viitattiin siihen, että ruotsalainen yhteiskunta valvoi melko tiukasti kansalaisten yksityistä elämää. Suomalaiset siirtolaiset joutuivat kokemaan tämän karvaasti. Ruotsalainen yhteiskunta kaappasi aika herkästi suomalaisäidiltä sinisilmäisen lapsen annettavaksi ruotsalaiselle lapsettomalle pariskunnalle. Valtion ajatuksena oli varmaan se, että ruotsalainen pariskunta kasvatti yhteiskunnan kannalta parempia ruotsisossuja valtiolle, joka katsoi omistavansa sosiaaliturvansa piirissä olevat ihmiset.
Ruotsin malli on osiitain siirtynyt myös Suomeen. Poikkeuksen muodostaa se, että Suomessa on Perussuomalaiset onnistuneet saamaan ison osan kansan äänistä. Ruotsi pyrkii eristämään ja suorastaan kriminalisoimaan valtavirrasta poikkeavat ajattelutavat. Valtavirrasta erottuva Sverigedemokraatterna onkin radikaalimpi rymittymä varmaan tästä syystä. Maassa on vain yksi oikea ideologia. Kaikkien poliittisten ryhmien pitää se hyväksyä. Tällainen tukahduttava ilmapiiri johtaa väkivaltaiseen oppositioon esimerkiksi Turkissa. Ruotsissakin on kaikenlaisia laser-ampujia harjoittamassa eri rotujen edustajiin kohdistuvaa ihmismetsästystä. Ruotsin talous on toiminut toistaiseksi mallikkaasti ja siksi kansaa on onnistuttu hilaamaan yhteen suuntaan. Ruotsin moskeijoissa puhutaan saarnat Ruotsin kielellä. Siellä Allahista puhutaa Jumalana.
Samaan aikaan islamin sisällä Ruotsissa on surmattu suhteessa muslimiväestöön tyttäriä ns. kunniamurhina enemmän kuin missään muualla maailmassa. Erityisesti irakilaiset ja kurdit ovat kunnostautuneet tässä. Maassa on käsite parveketyttö. Moni vierasta etnistä alkuperää olevaa tytär on pudonnut mystisesti parvekkeelta alas kuolemaansa. Vain osissa tapauksista kuolemat on kyetty osoittamaan ns. kunniamurhiksi. Aika monissa tapauksissa on ollut kyse siitä, että tyttärelle on ilmaantunut lesbosuhde jonkun ruotsalaisen tytön kanssa.
Minusta tuo pakkointegrointi ei näytä onnistuneelta Ruotsissa. Kun ajattelee sitä, että muslimitaustaiset ihmiset tappavat homouden takia Ruotsissa suhteessa enemmän homoja kuin Iranissa muslimiväestöön suhteutettuna. Iranissa kuolemantomio homoudesta on uskonnonmukainen rangaistus ja siksi sitä olisi syytä kunnioittaa.
Moni käsittää Islamilaisen lain väärin. On ihan hyvä asia, että homoudesta on mahdollista langettaa kuolemantuomio. Näin islamilainen maailma haluaa varmistaa sen, että ihmiset pysyvät kaidalla tiellä. Se on heidän oikeutensa. En halua suomalaisena tuomita ja edustaa jotain kulttuurista ylemmyyttä tai imperialismia tässä suhteessa.
Minusta ruotsalainen malli, että aletaan irrottaa muslimien tyttäriä vanhemmistaan jonkin homopropagandan avulla, on vähintäänkin arveluttavaa ja ainakin tulosten perusteella epäonnistunutta. Lukuisat tytöt ovat saanneet kohdata tämän idioottimaisen kokeilun takia isiensä uskonnon mukaisen rangaistuksen - kuoleman.
Ymmärrän täysin sellaisia ihmisiä, jotka arvomaalimansa pohjalta eivät hyväksy homoutta lapsilleen. He katsovat lapsen peruuttamattoman ajautumisen homouden pauloihin niin vakavaksi asiaksi, että päättävät lastensa kärsimyksen tappamalla heidät. Kuulostaa kenties julmalta. Ruotsissa ei kai pakkosyötetä sianlihaa muslimeilla tai juutalaisille. Siitä huolimatta mennään islamin uskontoa vastaan vaatimalla kaikille oikeutta harjoittaa homoutta. Eikö tässäkin asiassa pitäisi antaa vanhempien kasvattaa lapsiaan arvojensa pohjalta? Näin säästyttäisiin turhilta kuolemilta. Jos lapsi onnistuttaisiinkin pelastamaan jonnekin isiensä käsistä, niin mitä on sellainen elämä jos päälle on langetettu isän kirous?
Mielestäni islamin uskoisten pitäisi saada ajatella homoudesta omalla tavallaan ja ajatuksissaan hyväksyä kuolemanrangaistus. Antaa heidän kasvattaa lapsenssa haluamallaan tavalla. Vastavuoroisesti heidän on kuitenkin noudatettava Ruotsin tai Suomen lakia. Täällä ei kuolemantuomiota sallita mistään - ainakaan tällä hetkellä, vaikka sen kannatus onkin kasvamaan päin.
Iranissa tapetaan vuositasolla joitain kymmeniä homouden takia. Se ei ole paljoa, mutta pelotteena sillä ehkäistään, ettei homoudesta pääse tulemaan jotain nuorisovillitystä. Aivan varmasti Ruotsissa muslimivanhemmat joutuvat suhteessa tappamaan paljon enemmän homoiksi ryhtyneitä lapsiaan. Syynä on se, että lapset elävät kahden kulttuurin välillä ja ruotsalaista arvomaailmaa halveksiva isä haluaa sanoa viimeisen sanan - usein ennen parvekkeelta alas työntämistä.
Pakkokeinot ja ihmisten aivojen sisään porautuminen jonkinlaisen manipulaation keinoin ovat lauenneet reisille Ruotsisssa. Manipulaatio saa aikaan vihaa ja sellaisen uhriksi joutuneet isät ovat joukolla alkaneet toteuttaa omaa tiukkaa tulkintaansa lasten kasvattamisessa - tuomiten omia lapsia kuolemaan.
Putin on ryssä, mutta valitettavasti hän on oikeassa siinä, ettei homopropagandaa tule sallia ainakaan alaikäisille suunnattavaksi. Tuo Ruotsin malli lienee kuitenkin kulttuurisella tasolla suurempi uhka Suomelle.
Kai tässä homokriittisenä suomalaisena alkaa kohta toivoa, että Ryssä takoo järkeä maamme johdon päähän vaikka aseiden kalistelun muodossa. Ruotsalainen rappiodemokratia uhkaa mädättää Suomen sisältä käsin.

SUKUPUOLIELINTEN SILPOMISESTA

Englannissa on nostettu syytteitä naisten sukupuolielinten silpomistapauksissa. On mielenkiintoista, että samaan aikaan on mahdollista silpoa miesten ja naisten sukupuolielimiä muka jonkinlaisena korjaushoitona. Ymmärrän, että on eri asia, jos ihmiseltä joudutaan poistamaan kohtu, kivekset tai peräti penis jos niin voidaan pelastaa ihmishenki. Tiedostan, että nuo Englannin tapaukset lienevät kultuurisista tai jopa uskonnollisista syistä lähteviä. Sen sijaan sukupuolielinten silpominen siinä aikomuksessa, että miehestä tehdään naista tai päin vastoin on jotain uutta hulluutta, jota ei todellakaan voi puolustella jollain traditiolla. Tai ilmeisesti sellaista on ollut Aasian suunnalla jo pidemmän aikaa. Poika myydään huoraksi ja siksi on perinteisesti silvottu kikkeli irti. Tytöiksi puettuja ilotyttöpoikia vilisi Singaporen huorakortteleissa 1930-luvulla. Islamilaisessa maailmassakin on esiintynyt samaa. Jotkut tutkijat ovat esittäneet, ettei kaikille miehille löydy vaimoja moniavioisuuden takia. Niinpä esimerkiksi Karachin ilotaloissa oli 1950-luvulla eunukkipoikia tyttöinä.
Eunukki-instituutio lienee ollut myös arkipäivää Ottomaani-imperiumin alueella. Mustat orjat joutuivat käymään läpi jonkinlaisen kastroinnin. Ei varmaankaan ole ollut mikään esteettinen värkki killumassa jalkovälissä.Tarkoituksena oli kaiketi estää, ettei orjat kyenneet sekaantumaan sulttaanien haaremin naisiin.
Tänä päivänä länsimaiset ihmiset ovat hävittämässä tuollaisia sortavina pidettäviä instituutioita maailmasta. Samaan aikaan on ilmaantunut jonkinlaista vapaaehtoista halukkuutta sukupuolielinten silvontaan. Kaikenlaiset perversioissa elävät homosekopäät ovat alkaneet pukeutua naisiksi ja fantasioivat lopulta jopa sukupuolielimensä silpomisesta. He haluavat, että joku lääkäri silpoo heidän mieselimensä ja tekee plastiikkakirurgian keinoin heille naisen tussun. Näin he sitten voisivat antautua haaveidensa miehille, joille he eivät kelpaisi vanhojen karvakulliensa kanssa.
Mielestäni kulttuurisista syistä naisen sukuelimen silpominen ei ole läheskään yhtä paha asia. Tytöistä tulee hedelmällisiä naisia operaation jälkeenkin. Jos juutalaismieheltä leikataan esinahka, niin ei sekään ole mikään katastrofi. Tietenkin suomalaisessa saunakulttuurissa siitäkin voi seurata jotain häpeää vanhemmiten.
Sen sijaan nämä perushomoista vielä eroittumaan pyrkivät sukupuolen vaihtajat muodostavat vakavamman ongelman. Nämä sukupuolivammaiset, jotka hakeutuvat hoitoon tiedostavat, etteivät he ole naisia pelkällä kikkelisirkkelöinnillä. Heille aletaan sitten antamaan jotain hormonihoitoa, että heistä tulisi muka naisia.
Entisaikaan joku nuorena merillä ollut ihminen antoi tikata itselleen tatuoinnin ja saattoi hävetä sitä loppuelämänsä. Nykyään tatskat ovat nimenomaan jokaisen perusurpon puuhaa. Kaikkein nössöimmillä on koko keho tatuoitu. En tiedä katuvatko he sitä vanhemmiten. Haitta on lähinnä kosmeettinen. Sukupuolielimen tuhoaminen uhkaa koko ihmisena olemista. Ihmisenä olemista miehenä tai naisena vammautetaan peruuttamattomasti - ilman lääketieteellistä syytä.
Ruotsissa laitettiin vireille ryhmäkanne. Siinä 1980-luvulla sukupuolenvaihdosleikkaukseen menneet ex-miehet vaativat valtiolta korvauksia. Kaduttaahan se nyt toki varmasti kun meni mahdollisuus perheen perustamiseen yms, kun nuoruuden radikalismissa tuli tehtyä kohtalokas virhe.
On mielenkiintoista ajatella ristiriitaa, joka vallitsee seksuaalista tasa-arvoa ajavien järjestöjen toiminnassa länsimaissa. Homopareille pitäisi sallia avioliitto, koska lain pitäisi olla sama kaikille. Samaan aikaan lakia on tiukennettu suhteessa sukupuolielinten silvontaan, jos sellaista esiintyy kulttuurisista syistä. Miksei SETA puhu lain yhdenvertaisuudesta Suomessa ja aja transsukupuolisuuden kieltoa.
Uusin uutinen maailmalta kertoo: "The first UK prosecutions over female genital mutilation have been announced by the Crown Prosecution Service".

SODAN SYTTYESSÄ HOMOT RUOTSIIN TURVAAN

Jos maailmassa ja erityisesti Suomen itärajalla alkaa rähinät, homot voi saman tien kärrätä Ruotsiin. Siellä heillä on kysyntää. On mielenkiintoista ajatella, miten tärkeältä jonkun homon seksitarpeiden tyydyttäminen on yhteiskunnan näkökulmasta, jos sota puhkeaa. Kai se on jonkinlainen Luojan suunnitelma. Homot, narkkarit ja kaikenlainen kuona-aines yhteisöstä karsiutuu siedettävälle tasolle.
Onkin melkein ihme, että maamme yhdessä läntisen maailman kanssa on saastunut pahasti homoudesta, eikä mitään korjaavaa katastrofia ole puhjennut. Nyt näyttäisi idän suunnalta nousevan sellaisia kriisipilviä, että homojen määrä saadaan painettua takaisin siedettävälle tasolle.
Odotan mielenkiinnolla tulevaa. Kriisit ovat samalla uhka ja mahdollisuus. Uskon, että vakavan kriisin puhjetessa homoudesta katoaa hohto. Muodin takia homoilevat palaavat varmaan ruotuun ja hardcore homojen liikkumatila yhteisössä painuu sopivan ahtaaksi.
Lähetän tämän lyhyen kirjoituksen, jos se mahdollisesti toisi uutta näkökulmaa aiheeseen.